Kuukausittainen arkisto:syyskuu 2012

29.9.2012

Haaveilin taiteilijamiehestä

En haaveillut taiteiljamiehestä, sanoo Saila Susiluoto. No minä haaveilin. 17-vuotiaana se alkoi hahmottua; asuisimme taitelijamiehen kanssa mansardikattoisessa vanhassa talossa. Susiparina. Nukkuisimme alasti ja pitkään, siivoaisimme milloin sattuu, meillä olisi koira ja pitkäkarvainen kissa, jonka nimi olisi Rontti. Huvikumpuamme ympäröisi iso, … Lue loppuun

Tallennettu kategorioihin Yleinen | 5 kommenttia

27.9.2012

Pari kaloria

Maisema on harmaa laitojaan myöten. Käymme taisteluun ankeutta vastaan. Ikkunat auki, tuulkoon sisälle, matot pihalle, kastukoot vaikka. Raahaan ulos mustan möykyn olohuoneen nurkasta. Pudotkoon saviseen maahan, nuhjuinen säkkituoli on saatava äkkiä ulos. Sillä välin kun häärään mopin kanssa, Anni livahtaa … Lue loppuun

Tallennettu kategorioihin Yleinen | 4 kommenttia

23.9.2012

Juoksuaika

Tähän on tultu. Painelen pyörätiellä lenkkeilevän miehen ohi. Kohta alkaa kaduttaa. Näytän typerältä, juoksuni ei ole tekniikkaa nähnytkään, rikon tietysti jotain juoksijoiden etikettiä. Mutta äkkiä olenkin jo metsäpolulla piilossa katseilta. Sammal tuoksuu mehevästi ja kostea syysilma painuu keuhkoihin pakottamatta. Tuntuu … Lue loppuun

Tallennettu kategorioihin Yleinen | Jätä kommentti

21.9.2012

Terveisiä palaverista

En ole palaveri-ihmisiä. Minulla on lehmän hermot, mutta neuvotteluhuoneissa tämä ominaisuus heikkenee. On äärimmäisen vaikeaa pysyä asiassa. Käydään läpi liturgiaan kuuluvat esittelyt, kuulumiset, kättelyt, kierrellään, kaarrellaan, viritellään väkinäiset naurut – jos ei vielä tunneta riittävän hyvin. Kaivetaan lehtiöt/kalenterit/kannettavat esille ja … Lue loppuun

Tallennettu kategorioihin Yleinen | Jätä kommentti

20.9.2012

Kulttuurikylpy

Viikonloppuna kävimme täällä ja täällä. Ajoimme Helsinkiin perjantai-iltana. Toivottuamme hotellin leluttomuuden aiheuttamasta järkytyksestä istahdimme ikkunalaudalle ihmettelemään kaupungin liikennettä. Tällaista vilinää ei kotona näe: raitiovaunu, jonka langoille olisi voinut ripustaa pyykkiä. Sateenvarjoja, joista osa oli kääntymässä nurinniskoin. Suora näkymä vastapäiseen kerrostaloon. … Lue loppuun

Tallennettu kategorioihin Yleinen | Jätä kommentti

16.9.2012

Avara luonto

Ei uskoisi syyskuuksi. Vapaapäivän kunniaksi piipahdin toimistolla ja hölkkäsin polkuja pitkin kotiin. Tajusin heti, että mp3-soittimesta oli virta loppu; pahinta, mitä lenkillä voi tapahtua jalan murtumisen tai sydänkohtauksen jälkeen. Reippaan musiikin sijasta askeltani tahditti puuskutus ja hiihtohousujen sinnikäs kahina. Aurinko … Lue loppuun

Tallennettu kategorioihin Yleinen | Jätä kommentti

13.9.2012

Haaveita ja hammastahnaa

Hyvää kannattaa odottaa. Billy Elliot piti nähdä jo kymmenen vuotta sitten, mutta aina tuli jotain esteitä. Sunnuntaina osuin oikeaan aikaan oikeaan paikkaan. Taustalla saattaa vaikuttaa hämärä balettimenneisyyteni, mutta tässä elokuvassa oli kaikki kohdallaan: roolityö, kiinnostava juoni, sopivasti liikutusta, draamaa, huumoria … Lue loppuun

Tallennettu kategorioihin Yleinen | 5 kommenttia

8.9.2012

Ajatuksia pimeästä

Yöllä havahduin. Anni yski ja pyöri levottomasti. Pian pieni rauhoittui saatuaan peiton päälle ja hiuksistani tukevan nyrkkiotteen. Pää vinossa jäin kelaamaan päivän kulkua. En saanut mielestä aiemmin lukemaani juttua koulutytön kuolemasta. Isä ja tämän naisystävä olivat sitoneet lapsen pressuun nippusiteillä. … Lue loppuun

Tallennettu kategorioihin Yleinen | Jätä kommentti

7.9.2012

Selvät sävelet

Kirkumista ja kuperkeikkoja. Kuvittelin että siinä olisivat Annin päivän kohokohdat. Tai ehkä leikkipuistoreissu, keinulauta jossa laitoin itseni likoon, tai tonnisalaatti raejuustolla höystettynä. Mutta ei. Kun iskä kysyy päivän kulusta, tyttö vastaa – Se oli kivaa kun äiti lauloi. Varauduin äitiyden … Lue loppuun

Tallennettu kategorioihin Yleinen | Jätä kommentti

6.9.2012

Vuorokoti

Aino Salonen kiteyttää sen Kodin kuvalehdessä (17/2012): ”Viikonloppuisin isän kanssa käydään yleensä mäkkärillä ja Lintsillä. Minä vietin niin äidin kuin isänkin luona ihan tavallista arkea, johon kuului huoneen siivousta, läksyjen tekoa ja riitoja.” Meilläkin eletään vuoroasumisen arkea riitelyineen ja siivoamisineen. … Lue loppuun

Tallennettu kategorioihin Yleinen | Jätä kommentti