26.5.2013

Alkukesän ilo

kakkukesa2kesa1
Hetki ennen koulujen loppua.

Kolme vuotta sitten istuin nojatuolissa ja katsoin TV 2:lta kaikki ohjelmat. Kaukosäädin oli kaukana. Niinpä tuijotin passiivisesti brittiläisiä sarjoja, uutisia. Muistaakseni. Pyörähdin jumppapallon päällä, laskin suihkusta vettä. Avasin jääkaapin, tuijotin valoa hetken. Suljin oven. Silmäilin kelloa. Viisitoista minuuttia, puoli tuntia. Oli hiljaista –

Vuorokauden sisällä elämä muuttuisi.

Nyt on vaikea kuvitella, että istuskelisin häiriöttä jumppapallon päällä tai avaisin turhaan jääkaapin ovea. Nyt kaikilla liikkeillä on tarkoitus. Hereillä ollessaan taapero juoksee paikasta toiseen, itkee, kikattaa, kantaa tavaroita ympäriinsä, käy halaamassa kaikki lähtijät, piirtää olohuoneen seinään, tekee piruetin sukat jalassa tai perheen vesipulloista. Tyttö osaa luetella numerot yhdestä kymmeneen, pari kirjainta, vasemman ja oikean. Piirtää ovaaleita. Pukea ja polkea pyörällä ja halutessaan paljon muutakin. Silti peukku vielä menee suuhun. Toinen käsi äidin tukkaan kiinni.

Auringonpaiste kiteyttää tänään kaiken sen ilon, minkä pienin on elämämme tuonut. Nyt laitamme kukat korvan taakse. Leivomme, juoksemme, otamme tikkarit, poimimme kieloja, avaamme lahjat, kastamme varpaat järvessä, haistelemme leikattua ruohoa, tiskaamme, nauramme, nautimme.

Kategoria(t): Yleinen. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

5 vastausta kohteessa Alkukesän ilo

  1. Terhi sanoo:

    Se kolmen vuoden takainen elämä tuntuu olevan valovuosien päässä. Meillä oli lauantaina ihan samanvärinen marsipaanilla päällystetty possukakku. Mukavaa vuosipäivää ja kesää!

  2. admin sanoo:

    Kiva kuulla teistä. Miten lähti arki rullaamaan?

    Kovasti onnea & kesäiloa myös sinne! :)

  3. Terhi sanoo:

    Kiitos, arki lähti hyvin rullaamaan. Aika vähillä itkuilla selvittiin päiväkodin aloituksesta. Työpaikalla tuntui aluksi kuin olisi ollut lepohotellissa. Päiväkodista minulla ei ole muuta negativista sanottavaa kuin että ryhmä saisi olla pienempi. Mutta enää reilu kolme viikkoa kesäloman alkuun. Aika lentää…! :)

  4. admin sanoo:

    Myöhempi päiväkodin aloitus on varmasti lapselle lempeämpi. Parivuotiaana alkaa jo kiinnostaakin kodin ulkopuolinen elämä. Työ ja koti aika hyvin täydentävät toisiaan. Mahtavaa, kun voi noudattaa aikuisen sääntöjä ja käydä yksin vessassa. :D Aurinkoista ja rentouttavaa lomaa teille!

    • Terhi sanoo:

      Aluksi tuntui aivan ruhtinaalliselta päästä syömääm MUIDEN laittamaa ruokaa. :) Oikein hyvää kesää koko teidän perheellenne!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Voit käyttää näitä HTML-tageja ja attribuutteja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>


kahdeksan + = 14