8.11.2015

Arjen sparraaja

DSC_2094_isanheinaDSC_2036_tulet

Kaamos.

Marraskuu on kohta puolivälissä, mutta pyörään ei ole tarvinnut vaihtaa nastarenkaita. Ei sillä että vaihtaisin. Tuskin osaisin, vaikka yrittäisin. Mies on hoitanut pyörään liittyvät vaihdot ja huollot huomaamatta, ennen kuin olen ehtinyt miettiä niitä.

On pettymys tajuta, että kestän pimeää vielä huonommin kuin nuorena. Aamu on musta. Asfaltti imee kaiken valon. Pyörätiellä en erota silhuetteja, jotka hiipivät äänettömästi mustissa tuulipuvuissaan. Työpäivät ovat pitkiä, eväänä eines, jonka pääraaka-ainetta en muista. Omalle lenkkipolulle en tänä vuonna pääse, enkä siellä iltaisin mitään näkisikään.

Arjen kohokohta on, kun pyöräilen vastatuulessa kotiin. Sormet kankeina viimasta avaan oven ja pääsen lämpöön. Pieni katsoo Pikkukakkosta, ei saa puhua. Mies selailee jotain puhelimella, ehkä moottorisahoja. Ehkä traktoreita. Peräkärryjä. Jotain tärkeää.

Kotiintulo ei ole kuin elokuvasta.

Tai ehkä onkin: minua odottaa lautasellinen lämmintä ruokaa, jonka mies on järjestänyt pöytään. Myöhemmin pääsen miehen viereen sohvalle, saman peiton alle.

Olen saanut hyvän kumppanin jakamaan arkea ja juhlaa. Olipa kyse häistä, hautajaisista, synnytyksestä, verenohennuslääkkeen piikityksestä tai Halloween-bileistä, voin luottaa siihen, että siipalla ei mene sormi suuhun. Puoliso on nopea kuin elohopea, välillä haastava, välillä rasittava. Se on pohjalainen, kuvittelee olevansa aina oikeassa. Ja sittenkin tuntuu juuri sopivalta.

Tänä isänpäivänä mies ansaitsee kiitoksen. Jo 20 vuotta isänä. Siitä yhteistä taivalta kahdeksan vuotta, toivottavasti vielä paljon edessä.

Haikea kiitos myös omalle isälle ja papalle.

Kategoria(t): Yleinen. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Voit käyttää näitä HTML-tageja ja attribuutteja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>


yhdeksän × = 27