16.12.2012

Blogihaaste


Kiitos keväänlapsi. :)

Vastaan haasteeseesi, puoliksi. Tällä kertaa en haasta ketään. Kuulen kyllä mielelläni vastaukset, jos joku haluaa vastata samoihin kysymyksiin…

1. Millainen päivä sinulla on tänään ollut?
Leppoisa sunnuntai. Miehen vanhemmat lähtivät ajelemaan kotiinsa Pohjanmaalle. Ei olla tehty mitään järkevää. Paitsi riisipuuroa.

2. Kohokohta kuluneelta viikolta?
Lauantai-ilta viineineen ja juustoineen, mukavine vieraineen. Sitä ennen lenkki Prismasta kotiin ja sauna. Joka viimein syttyi umpimäristä puista huolimatta.

3. Miten ja kenen kanssa vietät joulua?
Teinit ovat meillä joka toisen joulun ja nyt on se vuosi. Vietetään joulu kotona perheen kesken. Odotamme pitkästä aikaa joulupukkia.

4. Mitä toivoisit joululahjaksi?
Toivoin kahvakuulaa, jonka ostin varmuuden vuoksi itse. Mieheltä saan kesätiski- ja kalankäsittelypöydän mökille. Ja yksi suklaarasia on piilotettu mikron yläpuolella olevaan kaappiin.

5. Teetkö lupauksia uudelle vuodelle? Jos teet, niin millaisia?
En harrasta uudenvuodenlupauksia.

6. Mitä odotat uudelta vuodelta?
Maassa rauha ja ihmisten kesken hyvä tahto. Toivon että läheiset pysyvät elossa, terveinä ja iloisina. Ja tietysti myös itse.

7. Miten rentoudut?
Liikkumalla, saunassa tai lukemalla. Nauraminen on yksi parhaita rentoutumismuotoja.

8. Millainen olisi täydellinen parisuhdeilta puolisosi kanssa?
Pitkä lenkki ulkona, lumipesut, sauna, takkatuli, hyvää ruokaa ja viiniä. Ei kuitenkaan liikaa, ettei nukahdeta kesken kaiken.

9. Mikä on lempivuodenaikasi ja miksi?
Kevät, kesä ja talvi. Pidän selkeistä vuodenajoista. Kenkien alla narisevasta pakkasesta, iholla tuoksuvasta auringosta, hiuksia hulmuttavasta tuulesta… Väliajat, pimeys ja loska eivät innosta.

10. Arvostan ihmisissä eniten?
Aitoutta. Elämänviisautta, huumorintajua, selviytymiskykyä.

11. Mitä sarjoja seuraat?  
Juuri nyt en seuraa mitään. Onnea onkimassa, jos muistaisin ja jaksaisin.

Kategoria(t): Yleinen. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

4 vastausta kohteessa Blogihaaste

  1. seo tools sanoo:

    I think other website proprietors should take this website as an model, very clean and magnificent user genial style and design, as well as the content. You’re an expert in this topic!

  2. Ipe sanoo:

    :)

    1. Millainen päivä sinulla on tänään ollut?
    Tavanomainen työpäivä, joka nyt klo 14.50 on jo pimentynyt.

    2. Kohokohta kuluneelta viikolta?
    Mukava illanvietto ystävättären kanssa perjantai-iltana sekä määräaikaisen työsopimuksen taisteluvoitto toistaiseksi voimassa olevaksi.

    3. Miten ja kenen kanssa vietät joulua?
    Nuorison eli omien lasteni kanssa kolmistaan kotosalla.

    4. Mitä toivoisit joululahjaksi?
    Valokuvakirjaa. Jos nyt joku kysyisi.

    5. Teetkö lupauksia uudelle vuodelle? Jos teet, niin millaisia?
    En tee lupauksia, suunnitelmia kylläkin. Kuntoilu tulee säännöllistää. Kesään mennessä -5 kg.

    6. Mitä odotat uudelta vuodelta?
    Uusia innostavia työkuvioita uuden työn parissa (nykyisen päivätyön ohessa). Uusia ihmissuhteita.

    7. Miten rentoudut?
    Lukemalla hyvää kirjaa, katsomalla kiinnostavan elokuvan. Herkuttelemalla. Löhöilemällä.

    8. Millainen olisi täydellinen parisuhdeilta puolisosi kanssa?
    Hyvää ruokaa ja viiniä, keskusteluja, tanssia ja laulua, kahdestaan, kotona. Intohimoa. :)

    9. Mikä on lempivuodenaikasi ja miksi?
    Jos saisi valita vain yhden, niin kesä, mutkattomuuden vuoksi. Pidän kuitenkin kaikista.

    10. Arvostan ihmisissä eniten?
    Ihmisiä, jotka ajattelevat ja antavat ajattelemisen aihetta.

    11. Mitä sarjoja seuraat?
    Gilmoren tytöt oli lemppari.

    • admin sanoo:

      Kiitos! Onnea työsuhteen vakinaistamisesta, myötätuulta uusiin työkuvioihin ja muihinkin kuvioihin. :)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Voit käyttää näitä HTML-tageja ja attribuutteja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>


− 1 = yksi