9.10.2012

Nimelliset


Ei nimi naista pahenna.

Alussa naimisiinmenoa ei voinut kuvitella ilman yhteistä sukunimeä. Se ei paljon haitannut. Emme aikoineet naimisiin. Sitten kuitenkin menimme ja minä säilytin oman sukunimeni. Tulin luvanneeksi, että otan miehen nimen, jos saamme yhteisiä lapsia. Olin tuomittu lapsettomuuteen. Sitten syntyi pieni tyttömme.

Yhtäkkiä sukunimi alkoi tuntua tärkeältä. Se oli kuin viimeinen jäänne alkuperäisestä identiteetistäni. Siitä epävarmasta tytöstä, joka lähti parikymppisenä eteläkarjalaisesta kodista kohti omaa elämää, aavistamatta mitä halusi tai mitä tulisi saamaan. Kaikki siinä ei ollut välttämättä säilyttämisen arvoista. Mutta nimestä minut on tunnettu, se on tunnistettava säie isääni, isän isään…

Uusperheessä olin luopunut lähes kaikesta henkilökohtaisesta. Luomivärin keskelle ilmestyi kraateri, esineet katoilivat selittämättömästi ja tietokonekin oli yhteistä omaisuutta. Olin sopeutunut vallitseviin teknisiin ja pohjalaisiin käytäntöihin. Eikö oma sukunimi olisi osoitus siitä, että olin onnistunut säilyttämään jotain omaa myllerryksen keskellä?

Tilanteeseen vaikutti myös miehen ex ja teinien äiti, jonka etunimi muistutti paljon omaani. Olin astunut hänen savisiin saappaisiinsa ja entiseen kotiinsa. Tuntui kestämättömältä, että samankaltaisen nimen myötä meidät sekoitettaisiin toisiimme. Ehkä teinitkään eivät haluaisi, että minulla on heidän äitinsä nimi.

Uudet käyntikortit, ajokortti, luottokortit, selittävät sähköpostit…

Sitten teinien äiti meni naimisiin ja vaihtoi nimensä. Luvattu mikä luvattu. Siirryn perheen yhteisen nimen alle. Postilaatikossakin se näyttää järkevältä.

Ajankohta ei vielä ole tiedossa. Ehkä hääpäivänä, tai sitten kun Anni alkaa ihmetellä. Tai siinä vaiheessa, kun jätän työelämän. Yhteinen nimi on miehelle tärkeä. Ja pääasia on, että olen sitoutunut tähän perheeseen. Komeilipa käyttämättömässä ajokortissani mikä nimi tahansa.

Kategoria(t): Yleinen. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaus kohteessa Nimelliset

  1. Ipe sanoo:

    Joo. Mähän meinasin kans taannoin vaihtaa nimee ja hyvä taiteilijanimi-vaihtoehto oli jo mietitty valmiiks. Ite oon aikoja sitte jo luovuttanu ajatuksesta ’sitten kun menen naimisiin…’ – muuten en millään muista TJ:n sukunimeä! :) Eli jännää mikä susta sitten tulee. Itellä prosessi tökkäs niinkin maalliseen kuin akuuttiin rahapulaan hetkellä jolloin maistraattimaksu eli käsittelymaksu olis pitänyt maksaa, ja sehän ei sinänsä olis vielä edes taannut mitään muuta kuin käsittelyn. Jos nimeä ei olis hyväksytty, rahat olis menny enivei kankkulan kaivoon. Niin, ja sitten lisäks tosiaan ne kustannukset mitkä tulee kaikkien korttien jne. uusimisesta. Joten kannan ex-mieheni sukunimeä eron jälkeen nyt jo yli kymmenettä vuotta…Ei se kyllä identiteettiä varsinaisesti rakenna :)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Voit käyttää näitä HTML-tageja ja attribuutteja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>


kahdeksan × 6 =