22.3.2013

Osa-aika kotimutsi

kannel
Minunpas!

Anni tarraa lahkeeseen ja huutaa kitapurjeet suorana. Asiakas epäilee soittaneensa lastentarhaan. Työasia saadaan selvitettyä, vastapuolella on ehkä omakohtaistakin kokemusta vaiheesta terrible two.

Meillä on kaksi kotipäivää viikossa. Ensin siivotaan, kiukutellaan ja ulkoillaan. Sitten leivotaan, muovaillaan ja nauretaan. Mitä nyt milloinkin päähän pälkähtää. Pienen ehdoilla mennään. Yhteistä kotipäiville on se, että päätämme itse aikataulusta. Teemme rutiinityöt pois alta. Yritämme olla syömättä lunta ja peukkua.

Torstaina pursuan intoa. Saan juoda aamukahvin rauhassa (jos ei huomioida ipanan tarjoilijana, wc-apuna ja seremoniamestarina toimimista). Lataan pyykki- ja tiskikoneet, siivoan jääkaapin, niputan palavat roskat. Perjantaina kaikki alkaa taas räjähtää, mutta en jaksa välittää, onhan viikonloppu alkamassa. Painumme ulos, menemme jumppaan. Päivä päivältä into hyytyy. Röhnää kertyy nurkkiin uurastuksestani huolimatta. Pullat syödään, taapreo protestoi kaikesta, teinit sotkevat kaitaliinan ketsuppiin.

Sunnuntaina odotan töihin pääsyä.

Osa-aikainen työ on ylellisyyttä, jos arvostaa omaa aikaa. Se tuntuu siltä, kuin olisi toinen jalka irti oravanpyörästä. Keskellä viikkoa voi lähteä reissuun. Voi nukkua iltapäivään. Mikä tahansa on mahdollista, kunhan sen tekee lapsen kanssa.

Sitten realiteetit. Bruttotuloni ovat yli tuhat euroa vähemmän kuin kolme vuotta sitten. Auts. Tarkistin sen maaliskuun 2010 tilinauhasta. Käytännössä ero ei ole niin suuri, veroprosentti lätsähti palkan myötä. Käteen jäävä osuus on nykyään noin 600 euroa pienempi. Ja kyllähän se jossain näkyy, etenkin kun perheenjäseniä on yksi aiempaa enemmän.

Jos valitsisin nyt uudelleen, laittaisin Annin päivähoitoon pari kuukautta myöhemmin. Päiväkodissa on parasta osata kävellä, mutta muuten ratkaisu olisi selvä. Tekee hyvää erottaa työ ja vapaa-aika toisistaan. Edes osittain. On palkitsevaa saada joku projekti päätökseen. Anni on saanut ikäistään seuraa ja minä käydä yksin vessassa. Palkkakin on moninkertainen kotihoidontukeen verrattuna – plussalle jäädään, vaikka hoitomaksut vähennetään.

Hiljattain esitettiin kotihoidontuen rinnalle uutta osa-aikatyöhön kannustavaa joustavaa hoitorahaa. Äitipiireissä siitä nousi hirvittävä älämölö. En ymmärrä miksi. Näen osa-aikaisuuden optimaalisena työn ja kodin yhdistelmänä. Toki se tuo omat kommervenkkinsä niin työhön kuin kotielämään, mutta mikäpä ei.

Tällä hetkellä saan osittaista hoitorahaa noin 60 euroa kuukaudessa. Toukokuussa tuki loppuu. Jossain vaiheessa osa-aikaisuus täytyy punnita uudestaan, mutta nyt vielä mennään vanhalla systeemillä.

Kotipäiville ei voi löydä hintalappua. Voimme toteuttaa briljantin ideani kierrätyspapereiden hiissaamisesta keräysastiaan. Voimme lähteä potkuttelemaan vauhdikkaasti Muumi-pastillirasia taskussa. Ja huomata kesken matkan, että tiet on hiekotettu. Ja voimme kantaa potkukelkan takaisin pitkin piennarta, lapsi kyydissä.

Ah elämän vapautta!

Kategoria(t): Yleinen. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Voit käyttää näitä HTML-tageja ja attribuutteja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>


yhdeksän × = 81