23.7.2015

Tämän kesän värit

hiekkasydamet

DSC_0568_kiipeys
DSC_0615_aamu

DSC_0608_aamu
Nyt jo?

Jätin illalla ikkunan auki. Kuulin tutun sirinän… heinäsirkat! Kesä ei vielä kunnolla alkanut ja nyt se alkaa kääntyä syksyyn. Helleraja on ylittynyt yhtenä päivänä. Kohta Jaakko heittää kylmän kiven järveen, joka on saavuttanut ruhtinaalliset +18C…

Paljon on ehtinyt tapahtua. Olemme nauttineet auringolaskut Saimaalla ja Kalajoella, juhlineet 70-vuotispäivät, reissanneet junalla, bussilla ja autolla, kiipeilleet seikkailuradalla, syöneet uutuusjätskit, mansikat, perunat. Yksi aloitti armeijan (”Ootteko jo saanu rynkyt”), toinen tarjoillut pari viikkoa ravintolassa. Olemme olleet kotona ja mökillä lasten kanssa, ilman lapsia, kaksin, kolmin.

Olin pari yötä myös yksin. Hiljainen koti on kummallinen, avartava ja rentouttava. Lapsen kasvaessa ikävä on erilaista. Ainoa ongelma on nukkuminen – en osaa enää nukkua yksin. Kaipaan viereen lämmintä hahmoa. Tuttua hurinaa ja tietoisuutta siitä, että muutkin ovat lähimailla.

Nyt tilanne on normalisoitunut. Sotilasta lukuunottamatta olemme kaikki kotona. Vaihteeksi aikuiset töissä – kesällä siinäkin on oma hohtonsa. Saan kiemurella töihin kepästi ja omia reittejä. Lapsi saa leikkiä sydämensä kyllyydestä ensin siskon, sitten mummon ja papan kanssa.

Ensi viikolla totuttelemme taas lomaan ja pitkiin aamuihin.

Tallennettu kategorioihin Yleinen | Jätä kommentti

31.5.2015

Juhlat prinsessoille

kiemuratkioski1b

kioski2
Viisi vuotta…

..menee nopeammin kuin uskoisi. Pippurisilmäinen nyytti kasvoi ajat sitten ulos lastenvaunuista. Tyttö naureskelee tuteille, vaikka ne joskus edustivat totisinta kriisinhallintaa.

Viisi vuotta tuntui sopivalta iältä järjestää ensimmäiset kaverisynttärit. Pihajuhlat pikkuprinsessoille siis! Nopeat raivaustoimenpiteet, pöydän koristelu ja vaarallisimpien laitteiden piilotus. Keinut ja pihaleikit tarjoaisivat riittävästi touhua. Kieltäydyin tutkimasta aiheeseen liittyviä www-sivuja. Niiden kunnianhimoiset varustelut eivät vastanneet käsitystäni vaivattomista lastenkutsuista.

Anni pohti tärkeimpiä kavereitaan ja vaihtoi listaa päivittäin. Neljään oli varauduttu, mutta kutsuja askarreltiin kuusi. Jo samana päivänä tyttö tajusi, että tärkein oli jäänyt kutsumatta. Yhtä poikaa toivottiin mukaan ja yhden veli oli ilmoittanut tulevansa. Tarkkaan en tiedä kuinka monelle kutsut lähtivät.

En yllättynyt, kun keskelle aurinkoista viikonloppua ennustettiin rankkasadetta. Päättelin, että 3 – 5 -vuotiaat tuskin tarkastaisivat patterinvälejä. Pöytäliina jäi pesemättä ja monta muutakin hommaa vaiheeseen. Kynttilät, pinkit gerberat ja puhtaat pyyhkeet edustivat siivousta. Halpakaupasta löytämäni viirit ripusteltiin keittiöön, johon improvisoin jäätelökioskin. Vapulta jääneet ilmapallot ja serpentiinit täydensivät koristelun, poistin vain hajonneet yksilöt.

Sovittuna aikana kuusi tyttöä saapui paikalle vanhempiensa kyyditseminä. (Sain kätevästi vanhempien yhteystiedot mahdollisia jatkotapaamisia varten.) Totiset prinsessat juhlamekoissaan olivat liikuttava näky. Pian ensivaikutelma kaikkosi ja desibelit kohosivat vaarallisen korkealle. Kuuluvatko kuulosuojaimet päiväkotihenkilöstön suojavarustukseen?

Puolen tunnin päästä kiitimme miehen kanssa sitä, että juhla-aika oli rajattu kahteen tuntiin. Olin myös tyytyväinen, että en leiponut muffineita kummempaa. Sipsikiekurat ja pinkit karkit olivat juhlien hitti. Samoin miehen terassilta organisoima kuperkeikkakilpailu, jonka alustana hyödynnettiin isoa messumaton palaa.

Barbeja ei riittäyt kaikille. Yksi soitti päättymätöntä nokkahuilusooloa korvia vihlovasti. Monta jäätelöannosta jäi syömättä. Itkultakaan ei vältytty, kun väsynyt päivänsankari mielestään hävisi kuperkeikkakilpailun. Sipsikiemuroita löytyi jalkapohjista vielä viikon päästä, mutta juhlat tarjosivat tärkeimmän – muistoja meille kaikille.

Tallennettu kategorioihin Yleinen | 2 kommenttia

11.5.2015

Päivä äidin

ruusuta
Tänä äitienpäivänä…

En syönytkään suklaata. Saimme Annin kanssa uuden vatsainfluenssan, minä talven kolmannen. Kuume kipusi yli 39 °C:n. Ehdimme toipua sunnuntaiksi.

Soitin äidille. Sovimme alkukesän aikatauluja, reissuja. Yksi lopetti tupakanpolton ja toinen peukunsyönnin. Äiti oli voittanut neljä euroa lähettämässäni arvassa, jossa oli sydän.

Surimme sitä, että pikkuveljen ystävä saatettiin viimeiselle matkalleen.

Siirryimme loppusuoralle huoneenvaihdossa. Tyhjensimme T:n huoneesta hyllyt, palkintokaapin, peilit… Pyyhin pokaaleista pölyt. Varhaisin palkinto on vuodelta 2001 (!). Anni ei ehdi isosiskon tahtiin.

Maistelin hitaasti miehen tekemän aamupalan, päivällisen ja kahvin. Hyviä kaikki. Pari päivää elin mehujäällä. Saa nähdä, syönkö sitä enää koskaan.

Nautin viikon lämpimimmästä päivästä kuin myyrä, joka ei ole tottunut aurinkoon. Upotin sormet multaan. Laitoin nenälle vanhat aurinkolasit, ne valuivat pois. Näyttävät oudolta synttärilahjaksi hankitun otsatukan kanssa.

Sain kaksi sydäntä. Toinen taikataikinaa, toinen valkokultaa.

Tallennettu kategorioihin Yleinen | Jätä kommentti

12.4.2015

Kohti kesätuulia

laiturinnokka
saappaat

sammal

pyoraily

Täällä ollaan!

Vaikka ei uskoisi – päiväunet ovat historiaa, en pääse blogiin. Kevät hupsahti huomaamatta. Maaliskuu kadotti lumet. Saimme aurinkoa päivällä ja revontulia yöllä. Ihmettelimme auringonpimennystä hitsausmaskien läpi, kun sain maskit ensin puhtaaksi. Joku on haukannut auringosta palan! Hehkutuksen jälkeen Anni vaikutti pettyneeltä.

Talven parhaita hetkiä olivat potkurivauhdit pellolla. Satujumppaankin kiidettiin potkurilla. Matkalla käytiin syvällisiä keskusteluja Jeesuksesta rakkauteen ja naisen anatomiaan. ”Voi äiti, kunpa oltais tunnettu silloin kun olit lapsi!”

Parhaillaan mies käynnistää ruohonleikkuria. Ei kesä ihan niin pitkällä ole, mutta haravaa kaipaa yksi jos toinenkin puska. Löysimme lehtien alta pienet punaiset raparperin alut. Leskenlehtiä. Ja sitruunaperhosen, joka ei suotunut kuvattavaksi.

Maaliskuussa olimme kiireisiä, teimme paljon töitä – ja se näkyi. Kireytenä, väsymyksenä, ajatuskatkoina, uupuneena nauruna. Olin illat töissä, mies tytön kanssa kotona. Olin töissä viikonloppuna. Pääsiäisenä. Ja mies yhden viikonlopun omissa töissään. Tulin toista kertaa kipeäksi, se lisäsi väsymystä. Vieläkään en ole ihan kunnossa, mutta tolpillani.

Tänä viikonloppuna saimme nauttia kunnon kevättuulista. Olin eilen töissä. Sillä välin Anni oppi pyöräilemään ilman apupyöriä.

Näillä mennään, taas kohti uusia seikkailuja.

Tallennettu kategorioihin Yleinen | 2 kommenttia

17.3.2015

Potkurikelit

potkurikelitkevattaapotkuriiMikä päivä!

Lumet jo melkein katosivat. Loppu hanki on raudanluja. Puhalsimme potkurilla pellon laidasta toiseen. Menomatkalla pieni kyydissä, alas tultiin kilpaa. Miehen karvalakki lensi eilen vauhdissa hankeen. Silloin istuin vielä töissä, koettaen purkaa sumaa. Lauantaiaamun iloja.

Keskitalvi meni tasaisen harmaassa pilvessä. Nyt menetys otetaan takaisin. Etsin aurinkolasit, ostan paketillisen tikkujätskejä, lusikoin mämmiä, kärvennämme makkarat nuotiossa. Tuntematon nainen istuu K-Marketin rappusilla ja syö jäätelöä. Perhepäivälapset ovat lähteneet retkelle, taapertavat aikuisen perässä kuin sorsanpoikaset. Kuin kesä olisi tullut. Mutta takapakki tulee jossain vaiheessa, niin käy aina.

Näytän aurinkolasit päässä hirviöltä, sanoo pieni. Rillit eivät enää ole muotia, ei niillä ihan lähelle enää näekään. Lasit päässä muistan häämatkan ja tiiraan horisonttiin.

Pyydän miestä ottamaan kuvan, että näkisin miltä hirviö näyttää. Huomaan, että ryppy silmien välissä on syventynyt. Ei se siitä enää katoa. Nyt on viisainta nauttia hetkestä.

Tallennettu kategorioihin Yleinen | Jätä kommentti

26.1.2015

Rokulipäivä

talvilatvat

sukset
”Moi kulta,
jumppa vaihtui ylkkään. Tulen Pikku Kakkosen aikana kotiin. Oot rakas.”

Mies tulkitsi tekstiviestistä, että minäkin sain vatsataudin. Ihmetteli, kuinka kotiuduttuani lusikoin lautasellisen hernekeittoa hyvällä ruokahalulla. Vasta T:n synttärikahveilla toisen kakkupalan jälkeen asia tuli puheeksi.

Päivänsankari sairastui synttäreiden aattona. Tuttu koreografia aamuyöllä: nopeat askeleet vessaan, odottava hiljaisuus. Torstai, perjantai, lauantai – muut eivät oireilleet. Löimme vetoa: jos perhe ei sairastu, ajan autolla naapurikaupunkiin. En tiedä olinko onnekas, mutta säästyin autoilulta. Annin kuume nousi ja oksennus levisi petivaatteille. Harva asia virkistää, kuten lakanoiden vaihto aamuyöllä. Peitto ja petauspatja eivät mahtuneet pesukoneeseen, heitin ne hankeen odottamaan. Pyykkinarut meinasivat loppua kesken. Olisivat loppuneet, jos perheessä olisi useampi pieni.

Vietämme pitkästä aikaa sairaspäivää. Pieni potilas pötköttää sohvalla huulet valkoisena. Jatkuva puheenpulputus on vaihtunut vaitonaisiin nyökkäyksiin. Typykkä pelkää oksentamista ja kävelee huoneesta toiseen harmaa pesuvati kainalossa. Edellisestä kerrasta on vuosia aikaa, ehkä kolme.

Sohvan toisessa päässä nukkuu iso potilas. Hänestäkin tauti nappasi niskalenkin. Aamupäivä töissä, iltapäivä toipilaana… Tänään ei tarvitse kokata. Katkonaisten yöunien, DVD-maratonin ja voileipäkeksipäivällisen jälkeen on vaikea sanoa, olenko minä seuraava. Valju olo on joka tapauksessa.

Maisema on valkea ylhäältä alas. Saimme kunnon talven ja hiihtoladut. Pääsin testaamaan vanhoja suksia, mikä onni pienestä asiasta! Illatkin ovat aavistuksen valkeammat. Paistaisi joskus aurinkokin. Teemme nuotion, sitten kun käristemakkaran tuoksu ei aiheuta meille yökötystä.

Tallennettu kategorioihin Yleinen | 3 kommenttia

11.1.2015

Kohti uutta

talviheina1

talviheinat2seinaa

pipari

Meni kuukausi…

…ja ylikin. Ahersimme remontin ja töiden parissa. Kiskoimme silmät auki väkivalloin ennen aamukuutta. Marraskuussa aurinko näyttäytyi 14 minuutin ajan, olin nopea, ehdin nähdä sen, ohimennen.

Jätimme jäähyväiset vanhalle takkahuoneelle. Ne seinät ehtivät nähdä paljon; hillittömät jääkiekkokassit, lasketteluvarusteet, viuluharjoitukset. Loimulohet, vaahtokarkkien paistamiset, lukuisat hauskat yövieraat, juhlavaatteiden sovitukset. Oksennustaudit, unettomat yöt, kynttilät, jumppaharjoitukset. Synnytyssupistukset, vaippojen vaihtamiset, tenttiin lukemiset, kakkakalenterin, suukot, kiukkupuuskat…

Yhdestä tuli kaksi: huone ja kodinhoitohuone. Elämä muuttuu, talo ja me sen mukana.

Pimeän marraskuun jälkeen kietouduimme hetkeksi lumeen. Välillä satoi taas vettä, välillä lunta, haimme kuusen, koimme pikkujoulut, joulun. Pukki poikkesi meilläkin, jakoi kaikki lahjat ja ihmetteli, kuinka lapset ovat kasvaneet.

Jätimme jäähyväiset vanhalle vuodelle. Valoimme tinat itärajalla ja ajelimme yötä myöten kotiin. Lepäilyn, lukuisien suklaarasioiden ja tuikkukynttilöiden jälkeen olemme valmiita kohtaamaan uuden vuoden.

Tallennettu kategorioihin Yleinen | Jätä kommentti

23.11.2014

Kaitaliinariippuvuus

kaitaliinatkaitaliinatytto3Kaitaliina!

Pakon edessä siivosin vaatehuonetta ja löysin kapeita pöytäliinoja kaikissa sateenkaaren väreissä (paitsi keltaisena). Löytyy vihreää, turkoosia, harmaata, mustaa, pellavaa, valkeaa, helmikirjailtua, jouluteemaa, maalaisromanttista, raidallista, kukallista, ruudullista, juures- ja jopa ruuskuvioinen liina – ylilyönti, joka päätyi kirpputorille hintalappuineen.

Elämän myrskyissä olen piristänyt itseäni kaitaliinalla.

Jollain tasolla olen tiedostanut ongelman. Kaitaliina on perheessämme ainoa järkevä ratkaisu, jos haluaa somistaa ruokapöytää. Tiesin, että meillä on liinoissa ”vaihtoehtoja”. Todellisuudessa liinoja on ehkä 30, joista rohkeasti arvioiden kolme on aktiivisessa käytössä.

Liina on monipuolinen, nopea hankkia, se on edullinen, ei tarvitse sovittaa, ei jää pieneksi, mahtuu pieneen tilaan, se on helppo unohtaa. Epämääräinen tunne siitä, että pitäisi uudistua ja tehdä elämälle jotain, on hetkeksi vaiennettu. Jotain on nyt tehty. Askel nousee kepeästi, koti sai piritystä yhden kaidan verran.

Siivous avasi taas silmäni sille, mitä en tarvitse. Hyllyt ovat täynnä turhaa. Kolme kahden hinnalla, se selittää osaltaan laajaa kaitaliinakokoelmaani. Jatkossa yritän valita tarkemmin. Mietin mikä on pysyvää, kaunista ja kestävää. Mikä tukee omia elämänarvojani ja mikä tukkii niitä.

Tallennettu kategorioihin Yleinen | Jätä kommentti

9.11.2014

Luminen isänpäivä

putketluntaaaa
Maa hetken valkeana.

Tiesin että se on väliaikaista, joten iloitsimme talvesta (minä selkä vinossa). Pakkasin tytön haalariin ja pukkasin ulos. Jäin hetkeksi kokoamaan roskia, kompostia. Päästessäni pihalle oli rappu lakaistu, V:n autosta osa puhdistettu, tehty kolme lumienkeliä ja lumipallon alkuja. Haimme pulkan ladosta. Tyttö painui samantien mäkeen, violetti pipo ylös alas.

Tässä on vielä sulattelemista. Lumessa, ja siinäkin, että vauvani on näin iso.

Isänpäiväksi suuntasimme miehen lapsuusmaisemiin. Kotoisa tunnelma, vanhat lelut, herkut, yhdessäoloa ja vähän haikeutta ajan kulusta. Siinä sivussa nopea kaupunkimatkakin. Joskus pohjalaisuus tuntui eksoottiselta, mutta olen jo tottunut. Hölkkään latupohjaa, papat morjestavat. Motti tarkoittaa kahvimukia, uskovainen lestadiolaista.

Palasimme ripeästi takaisin, muistona roima yliopeussakko.

Isänpäivä saa miettimään elämäni isähahmoja. Jokaisella on korvaamaton paikkansa. Jokaiselta jotain opin. Isältä leipomisen, kaukokaipuun, luonnon arvostamisen, herkkyyden, luopumisen. Papalta perinteisen miehen mallin. Hannulta hetkeen tarttumista. Apelta aavistuksen suoraviivaisuutta – ja kalan perkausta.

Puolisolta sain perheen ja sen myötä kaikki.

Tallennettu kategorioihin Yleinen | Jätä kommentti

21.10.2014

Valohoitoa

huuruvarpu3huuruvarpulahihuuruvarpu2

Pimeää ja märkää.

Ikä auttaa monessa asiassa. Juurihoito, PowerPoint-kalvo, kompostin tyhjennys, oksennustauti, tilliliha. Niihin menee vain hetki. Tartun mukisematta sankaan ja kippaan. Energia vapautuu muuhun.

Harjoituksen myötä pettymyksen sieto on siirtynyt uudelle tasolle. En jaksa ottaa kaikkea vakavasti, en ainakaan koko ajan. Sähläykset huvittavat. Vaatteet tursuvat hyllyistä, ikkunat pesemättä, saman kengänjälki keittiön matossa jo toista talvea. Viis selluliitista, jos olen suunnilleen terve. Harva asia jaksaa nolottaa.

Hämmästyttävästi syksyn sietokykyni on kuitenkin heikentyntyt. Pimeä vaihe on pahin. Sataa, on kylmää. Sommittelen pyöräkärryn vöitä lapsen ympärille, en näe omaa kättäni. Muistan mustan joulun. Miten kura roiskuu pyöränrenkaasta niskaan asti. Miten savi tirsuu saappaitten reunoissa. En luota siihen, että lumi jossain vaiheessa peittää moskan alleen…

Kiskon pipon korville ja menen lenkille. Ei ole hyttysiä. Palatessani ikkunoissa on valot. Nautin leivinuunin lämmöstä, juon glögiä. Sytytän kynttilät, monta. Iho etsii lämpöä, kylki ei liimaudu nahkeasti toiseen. Silmut odottavat valmiina puissa. Kohta on uusi kevät.

Tallennettu kategorioihin Yleinen | Jätä kommentti