2.9.2013

Päivän kauempana lapsuutta

aamusaimaa2huhtikuu2_12horsmaa
Haikeita jäähyväisiä.

Viikonloppuna perheemme jakautui kahtia: toiset suuntasivat Kalajoelle venetsialaisiin, toiset Saimaan rannalle hautajaisiin. Pakkasin pohjoiseen lähtijöille kylmälaukkuun konjakin, 50-vuotislätkän ja ulkotulia. Auton ovet paukahtivat kolmesti, tuttu hurina ylämäkeen. Jynssäsin länttiä tiskipöydässä.

Älä sure äiti, minä olen täällä, totesi kolmevuotias.

Kohta lähtisimme mekin, autokyydillä ovelta ovelle ja junalla takaisin. Pakkasin mukaan mustaa vaatetta, villasukat. Mökillä toivottivat tervetulleiksi punertavat mustikanvarvut, saksanpaimenkoiran haukku yli tyynen järven ja viinerikahvit lakkahillolla. Ovien paukahdukset. Hurina, hiljaisuus.

Yksinäinen sorsa lipui rantakiville ruokaa odottaen. Mihin se oli sisaruksensa kadottanut? Sytytimme ulos tulet. Kävelimme polkua pitkin vessaan, lämmin käsi kädessäni. Kiskoimme tuvan verhot visusti kiinni. Turhaan selitin, ettei hirvi yletä ikkunaan… Vai puhuimmeko sittenkin hirviöstä? Hittimittari ja Mikko Alatalo radiossa palauttivat todellisuuteen. Selvisimme ilman miesväkeä hämähäkistä saunassa sekä kuolleesta hiirestä roskasangossa.

Tyttö unessa. Vaaleat hiukset tyynyllä kuin tuulen tuivertamat. Rahtilaivan valot halki hiljaisen Saimaan. Kirkas tähti isän istuttaman koivun takana. Isä ei koskaan nähnyt tyttöä.

Viikonloppuna mietin paljon luopumista. Millaisen jäljen jätämme lähtiessämme?

Kategoria(t): Yleinen. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Voit käyttää näitä HTML-tageja ja attribuutteja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>


seitsemän + = 11