15.11.2012

Päivän pelastus



Voi itku.

Pankkikortti on aina samassa paikassa, omassa privaattilokerossaan lompakon ulkosyrjällä. Paitsi nyt. Musta tasku loimottaa tyhjänä. Olen juuri kasannut liukuhihnalle syntymäpäiväostoksia: limsaa, kahvia, suklaata, kuohukermaa ja pakastepiirakoita. Kaiken kukkurana loistaa puolen litran lonkerotölkki.

Tajuan heti, että ainoa maksukortti jäi toiseen laukkuun. Edellisiltaisen kuntosalireissun perältä en muistanut siirtää sitä alkuperäiselle paikalleen. Käteistä ei ole. Mietin kuumeisesti ratkaisua. Pyöräilisinkö Annin kanssa edestakaisen matkan kotiin? Tyttö potkii hermostuksissaan autokärryn ovea.

Olemukseni on jyrkässä ristiriidassa ostosten kanssa. Eri mittaisia hiuksia sojottaa pyöräilykypärän kolosista ja tuulitakin hihaan on tarttunut röhnää kompostorin reunasta. Olalla roikkuu laukku, jonka ainoa valintaperuste oli se, ettei asuste häiritse taaperon liikeratoja pyörän turvaistumessa. Eilen vielä yritin näyttää ihmiseltä. Päädyin lehtikuvaan. Nyt habitukseni huokuu kotiäidin käytännöllisyyttä.

Kerron kassalle tilanteen. Ehdotan, että käyn illalla hakemassa ostokset kortin kera. Mietin miten kerma ehtii lämmetä, kakku jää täyttämättä ja Anni ilman pillimehuaan. Jono alkaa kihistä takanani. Pari mummoa piimätölkkeineen, ruokatuntilaisia kainalossaan sämpylä ja omena. He seuraavat tilanteen kehitystä. Hieron toisella kädellä migreenin jomottamaa ohimoa, kun simpsakka kassatyttö pyytää Plussakorttia. Rivakasti hän höylää sillä henkilötietoni esille ja kertoo laittavansa ostokset ylös.

Voin käydä maksamassa ne huomenna.

Eläköön! Tekee mieli tehdä aaltoa ja hypätä tasajalkaa. Jono näyttää sen verran närkästyneeltä, että siirryn vähin äänin takavasemmalle. Kassatyttö pelasti päiväni. Toivottavasti voin kohta tehdä sen jollekin muulle.

Kategoria(t): Yleinen. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

4 vastausta kohteessa Päivän pelastus

  1. satutyttö sanoo:

    Ihana!
    Jos siä veisit vaikka kassahenkilölle ”kiitos, pelastit miun päivän”-kortin. Siinä vaiheessa kun on jus alistunu kohtaloon, et tää menee nyt tällätapaa taas vituralleen tää homma, joku pelastaa niin vitsi, on helpottunu olo. Pieni vaiva kassahenkilölle – suuri asia perheenäidille.

    • admin sanoo:

      Oli todella helpottunut olo! Yleneensä aina saa todistella luotettavuuttaan… Kyseisessä lähikaupassa on aina pitkät jonot. Tuntui, että ihmiset katto ostoksia vähän närkästyneenä. Kävin illalla maksamassa laskun, valitettavasti oli eri tyttö paikalla.

  2. Nimetön sanoo:

    -§§§§§§§8 764678 00 c 7y 4 §§§§87

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Voit käyttää näitä HTML-tageja ja attribuutteja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>


kuusi − = 1