4.10.2012

Puustipäivä


Pullaa, pullaa!

Kansallisena korvapuustipäivänä alustin taikinaa kädet hapoilla. Ihme, ettei sitä ole noteerattu urheilusuoritukseksi. Satsista tuli syötävää, ainakin mikäli Anniin on uskominen. Luotan vanhaan kaavaan. En enää yritä vähentää sokeria tai voita, lisätä nokkosia tai leseitä – sämpylät ovat asia erikseen… Puustien väliin voi rullata fariinisokeria tai ihan mitä huvittaa. Pulla ilman kanelia on teeskentelyä.

Perheessämme on lukuisia itse aiheutettuja ruokarajoitteita (joskus teini väitti olevansa allerginen vedelle), mutta pullasta pitävät kaikki. Käntyt voivat rauhassa palaa tai joku ainesosa unohtua, harvoin mitään jää jäljelle. Pullan tuoksu on lohdullinen harmaanakin päivänä. Se huokuu elämän jatkuvuutta ja lämpöä.

Lokakuisen aamun piristykseksi Annille puettiin bling blingiä. Lakeerikengissä ja prinsessamekossa siivous on yhtä juhlaa. Seuraavalla kerralla kokeilen itsekin. Tai sitten jotain muuta, ehkä korsettia.

Viikko on ollut uuvuttava. Tyttö uhmaa etenkin aamulla, änkyröi joka käänteessä. Kun pitäisi jo istua pyörän päällä matkalla päiväkotiin, väännämme kättä potta- ym. asioista. Jossain vaiheessa kehuin, että hermot eivät ole menneet lapsen kanssa. Nyt ne ovat menneet. Eräänä aamuna huusin pienelle kitapurjeet suorana. Kaduin tietysti ja pyysin anteeksi. Mitä siitä, jos vesikuppi on kaadettu kolmannen kerran tai jogurttia yritetään tonkia roskiksesta. Meillä on toisemme, kaikki on hyvin. Välillä tuntuu, että kuka tahansa hoitaisi tämän homman minua paremmin. Voisin tuupata farkkuesiliinan ja siniset kumihanskani ensimmäiselle vastaantulijalle.

Paitsi sitten en saisi olla rakkaideni kanssa.

Kategoria(t): Yleinen. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

2 vastausta kohteessa Puustipäivä

  1. Ipe sanoo:

    Syyllisyydestä ei pääse koskaan eroon. Ite suutuin lapsille aika harvoin kunnolla kun ne oli pieniä, mutta vieläkin tulee paha mieli kun muistelen yhtäki kertaa kun huusin niille kun ne tappeli ja ne oli jotain 3 ja 4. Miten niin pienille edes voi huutaa? :) Ne nyt ei todellakaan varmaan muistele menneitä mutta ite noi muistaa hämmästyttävää vieläkin vaikka aikaa tapahtumista kulunu jo 13 vuotta! :)

    • admin sanoo:

      Äideiltä kuulee, miten syyllisyys on jääny kalvamaan ihan inhimillisestä käytöksestä. Vanhempi (fiksu ja kiva) nainen mm. näkee edelleen painajaisia siitä, miten käytti aikaa toisen lapsen kilpaharrastukseen ja toinen lapsi joutui jäämään kotiin… Lapsi ei välttämättä edes kärsiny siitä, sai viettää laatuaikaa iskän kanssa. Ite oon eläny kovaäänisessä perhekulttuurissa. Huutaminen ja syyllistäminen oli ihan peruskauraa. Nyt oon pyrkiny rauhanomaisempaan ratkaisumalliin. Toisaalta oon sitä mieltä, ettei riitely ketään hajota; pitää vain oppia pyytämään anteeksi ja ilmaisemaan että toinen on rakas omana itsenään, ärsytyksistään huolimatta. :)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Voit käyttää näitä HTML-tageja ja attribuutteja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>


6 − = kolme