7.9.2012

Selvät sävelet



Kirkumista ja kuperkeikkoja.

Kuvittelin että siinä olisivat Annin päivän kohokohdat. Tai ehkä leikkipuistoreissu, keinulauta jossa laitoin itseni likoon, tai tonnisalaatti raejuustolla höystettynä. Mutta ei. Kun iskä kysyy päivän kulusta, tyttö vastaa

Se oli kivaa kun äiti lauloi.

Varauduin äitiyden myötä vähän kaikkeen, mutta en siihen, että alkaisin hoilata. Lapsuudenkodissa olin tottunut isän Jaakko Teppo-tulkintoihin. Muuten meillä vältettiin visusti laulamista. Peruskoulun musiikkitunneilla kuuluin huomaamattomaan kahdeksikon keskikastiin. Tilapäisessä mielenhäiriössä ajauduin kerran musiikkikerhoon, josta selvisin vain huulisynkan avulla.

Raskausaikana pyrin tekemään kaikkeni pienen hyvinvoinnin eteen. Oli selvää, että sikiö kuulisi äänet ympärillämme. Oppaissa kehotettiin juttelemaan vauvalle, mutta niin kauan kun en saanut katsekontaktia, en osannut virittää keskustelua. Heiluttelin velvollisuudentuntoisesti soittorasiaa vatsani päällä ja soitin joskus levyjä.

Varsinaisesti musiikki astui kuvioihin Annin synnyttyä. Kun nyytti itki lohduttomasti vatsaväänteiden kourissa, aloin laulaa. Kotimaiseen tuotantoon keskittynyt ohjelmisto sisälsi kappaleita Tiernapojista Lenni Lokinpoikaseen. Ehkä lapsi saisi lohtua tutusta äänestä ja ehkä joku nuotti eksyisi jopa oikeaan kohtaan – mistäpä vastasyntynyt tietäisi, kuinka sen oikeasti pitäisi mennä. Ennen esitystä varmistin, ettei ketään muita ollut paikalla. Kerran kesken kiihkeimmän maakuntalaulutulkinnan Vesku kömpi aamupalapöytään. Olin erehtynyt lukujärjestyksestä.

Huolestuttavaa kyllä, ajan mittaan itsekritiikki on lieventynyt kadotakseen lopulta kokonaan. Liikennevaloissa saatan havahtua siihen, että laulan ääneen Kauko Röyhkän Paskaa kaupunkia. Kotona rallatteluperinne on saanut uusia muotoja. Olen hymistellyt nukkumaan mennessä tai kun polkupyörä on jumittunut nuoskaiseen lumihankeen. Hyräilemällä olen yrittänyt rauhoittaa taaperoa neuvolan odotushuoneessa (anteeksi).

Hellyttävintä on, että tyttöni lauloi jo ennen kuin oppi puhumaan. Kun sanat alkoivat hahmottua, lauluista löytyi pitkiä, itse kehitettyjä tarinoita. Nykyään arkiaamun paras hetki on se, kun poljen kuravaatteissa ylämäkeen sopivia kirosanoja mielessäni hahmotellen. Juuri silloin Anni alkaa laulaa heleällä äänellä. Pienet kädet taputtavat farkkujeni takataskuja enkä muista koskaan ärsyyntyneeni mistään.

Tänään innostuimme tästä:

Sisilisko sihisee,
suhisee ja huiskii,
kaislakehto havisee,
kissankellot kuiskii

~Hannele Huovi~

Kategoria(t): Yleinen. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Voit käyttää näitä HTML-tageja ja attribuutteja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>


+ seitsemän = 11