20.4.2013

Sisustukset

kynttilat2kynttilat
Vanha ongelma.

Mihin sijoittaa kahdeksan hyllymetriä Aku Ankan taskukirjoja? Opukset eivät enää mahdu hyllyynsä, joka on paraatipaikalla ruokailuhuoneessa. Keksin monta tuotetta, joiden pitäisi sijaita juuri tuossa. Perhe on toista mieltä. Taskukirjat ja ruokailu tukevat saumattomasti toisiaan.

Vuosien varrella olen kehittänyt pari ideaa, joiden myötä sarjakuvien paikka vapautuisi järkevään käyttöön. Suunnittelin seinän mittaisia hyllyjä oven yläpuolelle. Raahasin töistä raakalautaisen kolmemetrisen pakkauslaatikon, joka vaikutti nerokkaalta ratkaisulta. Kotona oivalsin ettei se toimi.

Haparoivan mielen tueksi selailen sisustuslehteä. Uusimman numeron teemana on mummola. Ja miltä se näyttää? Rottinkisohvalle on aseteltu neljä gobeliinista ommeltua tyynyä. Pöytää valaisee kuparinen lamppu, jonka alle on symmetrisesti aseteltu kippo, joka täydentää parahultaisesti valaisimen muotokieltä. Tuolien kuuluu olla nyt eri paria ja seinällä riistaeläimen sarvet. Ei lasten askarteluja, muovileluja, koulukuvia, täyteen survottuja kynä- tms. purnukoita, ei maksamattomia laskuja, ei kellastuneita mäntypaneeneleita.

Sarvissa ei roiku mitään.

Kuka taloissa siivoaa? Miten lapset ja muut perheenjäsenet on koulutettu? Olen neljä päivää viikossa kotona, enkä pääse lähellekään tätä tasoa… Entä missä ovat ne roskalavat, joista löytyy huonekaluja? Kelpuuttaisin nyt kapean hyllykön tai vanhat vetolaatikot. En kykene haalimaan edes kirpputoreilta mitään järkevää.

Käytän tämän tuulisen viikonlopun kehittelemällä omia sisustusidoitani. Sen jälkeen siirryn kehittelemään jotain haravan varressa. Ja pidän pään kylmänä, kun seuraavan kerran kävelen lehtihyllyn ohi.

Kategoria(t): Yleinen. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

2 vastausta kohteessa Sisustukset

  1. satutyttö sanoo:

    Älä vaan sano et uskot oikeesti kyseisiin mummoloihin. Hanki sellaiset laput, joita käyttää hevoset jotka eivät tahdo katsella sivuille. Miehillä on sellaiset syntyessään. Naisten pitää ne kasvattaa tai muulla tavoin sellaiset hankkia. Onnea eniwei kaikille ympäristönslimmauspyrkimyksille. Tarkoitus on kuitenkin yrittää tehdä maailmasta vähän siedettävämmän näköinen, samalla kun vastavoimat tekevät parhaansa edesauttaakseen kaaosta.

  2. admin sanoo:

    Joo en usko, ainakaan täysin. Epäilen, että kuvauksissa kaikki elämän merkit raivataan pois. Viereiseen huoneeseen työnnetään pyöräillä kulkeva kontti täynnä vanhoja lehtiä, parittomia sukkia ja legopalikoita. Ja kyllä, miehillä on parempi kaaoksensietokyky.. Esteettiset pyrkimykset luo ressiä, mutta toisaalta ne tuo iloa ja terveellistä haastetta elämään. ”Vastavoimat” on niin hyvin sanottu. :D

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Voit käyttää näitä HTML-tageja ja attribuutteja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>


− 4 = kolme