20.12.2012

Talven ihmemaa


Tsump.

Onko mitään höttöisempää kuin pakkaslumi? Väijyn puskassa hengittämättä ja yritän kuvata oksille hiljakseen asettuvia hiutaleita. Lumikide laskeutuu toisen päälle kevyesti kuin untuva. Syntyy hattara, jota tekisi mieli lipaista. Katson ympärille: kauttaaltaan valkeaa. Taivas, hanki, puut. Ei ketään missään. Valo puuttuu enkä saa tunnelmaa ikuistettua muuhun kuin mieleen.

Tänään oli erikoispäivä. Minulla oli lääkäri enkä saanut Annille hoitajaa. Vein tytön päiväkotiin, koska joulukuussa hoitopäiviä on muutenkin vähemmän. Torstaista huolimatta sounnustauduimme anivarhain lämpökerrastoihin, sukkahousuihin ja kypärämyssyihin. Varasin aimo keon vaatteita jo edellisenä iltana, pakkasta oli luvattu -25. Sitä suurempi ilo, kun herätessä olikin leudompaa!

Aamuyöllä jännitys tiivistyi. Sähköt hävisivät kesken kaiken. Mies säntäsi tokkuraisena lämmittämään puuhellaa – paukkupakkasella sähköttömyys tietää huonoa. Kuuntelin avautuvien peltien kolinaa ja mietin, mitä olisi aamu ilman vettä, kahvia ja mahdollisuutta vetää vessaa. Valottomuus ei haittaa, kynttilät on keksitty. Sitten vaitonainen talo täyttyikin metelistä, kun tulostin, ilmalämpöpumppu, mikro ja muut laitteet pärähtivät päälle. Puolessa tunnissa sain Annin nukutettua uudestaan. Minä ja mies valmistauduimme päivään silmät puolitangossa.

Anni jäi päiväkotiin joulutervehdykseksi tarkoitettu marmeladirasia kainalossaan. Itse suuntasin pakkasen kangistaman Stradan kaupungille. Kiepautin kauppaan kaikessa rauhassa. Laukussa mausteita, sukkia ja pullo punaviiniä painelin kuntosalin eläkeläisjumppaan. Kerrankin jaksoin ja osasin! Päätin palkita itseni aterialla. Iloa hieman himmensi se, että olin unohtanut vaihtopaidan kotiin. Pitäisi ruokailla lämpökerraston yläosassa. Samassa paidassa oli jo yksi työpalaveri koettu, tärkeintä on näyttää pätevältä ja määrätietoiselta…

Thairavintola oli suljettu. Myös nepalilaisravintola oli lappu luukulla. Tyydyin sämpyläkahviin. Kuumaa juomaa hörppiessä harmittelin, että pienet ruoka- ja kahvipaikat katoavat kaupungistamme yksi kerrallaan. Täällä pärjäävät halpahallit ja ketjuravintolat.

Matkani jatkui vielä yhden kaupan ja terveyskeskuksen kautta kotiin, jossa ensi töikseni yritin ikuistaa satavaa lunta. Ihmettelin hiljaisuutta ympärilläni. Yksinolo on harvinaista, enkä tiennyt mistä aloittaa. Ja samalla odotin, että pääsisin halaamaan kylmäposkista tyttöä ja lämpöistä miestä.

Kategoria(t): Yleinen. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Voit käyttää näitä HTML-tageja ja attribuutteja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>


8 − = kaksi