Nyt jo?
Jätin illalla ikkunan auki. Kuulin tutun sirinän… heinäsirkat! Kesä ei vielä kunnolla alkanut ja nyt se alkaa kääntyä syksyyn. Helleraja on ylittynyt yhtenä päivänä. Kohta Jaakko heittää kylmän kiven järveen, joka on saavuttanut ruhtinaalliset +18C…
Paljon on ehtinyt tapahtua. Olemme nauttineet auringolaskut Saimaalla ja Kalajoella, juhlineet 70-vuotispäivät, reissanneet junalla, bussilla ja autolla, kiipeilleet seikkailuradalla, syöneet uutuusjätskit, mansikat, perunat. Yksi aloitti armeijan (”Ootteko jo saanu rynkyt”), toinen tarjoillut pari viikkoa ravintolassa. Olemme olleet kotona ja mökillä lasten kanssa, ilman lapsia, kaksin, kolmin.
Olin pari yötä myös yksin. Hiljainen koti on kummallinen, avartava ja rentouttava. Lapsen kasvaessa ikävä on erilaista. Ainoa ongelma on nukkuminen – en osaa enää nukkua yksin. Kaipaan viereen lämmintä hahmoa. Tuttua hurinaa ja tietoisuutta siitä, että muutkin ovat lähimailla.
Nyt tilanne on normalisoitunut. Sotilasta lukuunottamatta olemme kaikki kotona. Vaihteeksi aikuiset töissä – kesällä siinäkin on oma hohtonsa. Saan kiemurella töihin kepästi ja omia reittejä. Lapsi saa leikkiä sydämensä kyllyydestä ensin siskon, sitten mummon ja papan kanssa.
Ensi viikolla totuttelemme taas lomaan ja pitkiin aamuihin.
