21.9.2012

Terveisiä palaverista

En ole palaveri-ihmisiä.

Minulla on lehmän hermot, mutta neuvotteluhuoneissa tämä ominaisuus heikkenee. On äärimmäisen vaikeaa pysyä asiassa. Käydään läpi liturgiaan kuuluvat esittelyt, kuulumiset, kättelyt, kierrellään, kaarrellaan, viritellään väkinäiset naurut – jos ei vielä tunneta riittävän hyvin. Kaivetaan lehtiöt/kalenterit/kannettavat esille ja lähestytään kärkkyen aihetta. On vain muutama fakta joista olen kiinnostunut. Jos ei pysytä niissä, ajatus lipeää. Tiedän, että ajan voisi käyttää hyödyllisesti; suunnitella kauppalistaa, harjoittaa lantionpohjalihaksia tai vain istua ja kuunnella. Mahdotonta. Sen sijaan yritän laskea ajan kulkua sydämenlyönneistä ja päätellä auringon asennosta kellonaikaa.

Takavuosina olen tehnyt päivän mittaisia palaverimatkoja ympäri Suomea ja nähnyt hotellien neuvotteluhuoneet. Olen ainoana naisena kirjannut asiat koirankorville kiertyneeseen lehtiöön, siinä kun pukumiehet naputtelevat kannettaviaan. Olen yrittänyt näyttää sivistyneeltä istuttuani viisi tuntia junassa. Olen onnistunut jotenkin pysymään kärryillä, käsiteltiinpä sianrehua, jakeluverkkoa tai basilikan käyttöä.

Äitiysloman jälkeen tilanne muuttui. Istun enää harvoin palavereissa. Tällä viikolla pääsin taas testaamaan taitojani ja ymmärsin, että tekniikka on kärsinyt. Aamulla lähdin töihin kumisaappaissa ja tuulitakissa. Vasta perillä hoksasin, että takki on lyhyempi kuin vaihtopaita. Käsilaukku on sopeutunut täyttämään muita tehtäviä kuin kantamaan muistiinpanoja ja käyntikortteja. Siihen ei enää mahdu A4-arkki suorana. Sen sijaan laukun pohjalla on lauennut karkkirasia. Ruttaantuneisiin papereihin liimautuu eri värisiä Muumi-pastilleja.

Neuvottelussa ajatus karkaa saman tien, kun pääsemme istumaan ja joku avaa suunsa. Havahdun jossain vaiheessa. Tajuan, että välissä on pitkiä pätkiä, joista minulla ei ole mitään tietoa. Muistiinpanoissa on tonttuja – puhuimmeko joulusta? Kadehdin naista, joka näyttää viimeistellyltä sormenpäitään myöten. Itse olen tuskaisen tietoinen maantienvärisinä harottavista hiuksista ja tummista silmänalusista. Olisi ajanhukkaa yrittää sulloutua jakkupukuun, ne eivät ole minua varten.

Mistä palaverikammoni kertoo? Ehkä introvertistä luonteesta. Saatan olla myös tehtäväkeskeinen, tyyppi joka mieluummin räplää jotain käsillä kuin istuu ja paasaa. Asenteeni ei ole omiaan kehittämään avointa ja vuorovaikutteista ilmapiiriä. Myönnän, että on kokouksissa joskus kivaakin. Ainakin silloin, kun pääsee samalle aaltopituudelle toisen keskustelijan kanssa.

Kategoria(t): Yleinen. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Voit käyttää näitä HTML-tageja ja attribuutteja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>


× kolme = 24