Alkoi tihuttaa vettä.
Sitä jatkuu varmaan muutaman päivän.
Lehdestä luen, että nyt on otollisin aika sairastua kaamosmasennukseen. Samasta jutusta ilmenee, että olen riskiryhmässä. Kuulun siihen väestönosaan, jolla on 70 – 80 prosentin vaara masentua, jos jotain ikävää tapahtuu…
Mikä voisi piristää? Ei ainakaan se, että välikatossa vilistelee öisin hiiri. Tai se, että typykän päiväkotikaverilla on kihomatoja. Edellisestä tapauksesta onkin aikaa. Mylläsin koko perheen petivaatteet ylösalaisin, tuuletin, pesin. Mutta silloin oli kesä! Millä nyt saan lakanat ja peitot kuivaksi?
Yritän palauttaa mieleen viime torstain. Kallisarvoinen oma arkivapaa silloin, kun väsymys tuntui päässä ja kropassa. Vein typykän aamulla hoitoon.
Aurinko paistoi kirkkaalta taivaalta, heinissä vaalea huurre. Rämmin pajukossa yrittäen kuvata tyyntä järven pintaa. Yhtäkkiä pusikosta hyppäsi iso jänis. Valkoinen. En ehtinyt kuvata otusta. Se näytti hienolta pastellista taivasta ja okrankeltaisia ruokoja vasten. Lenkkeilin kimaltavien heinien seassa. Lämmitin saunan. Join kahvit. Kävin päivänäytöksessä katsomassa Kultaisen naisen.
Huomenna menen valohimmelikurssille.
