11.8.2013

Vapaa, kahleeton tuulen tavoin

kupliahaikaisyRitva H.

Nimi näyttää samalta kuin ennenkin puhelimen muistissa. Soitin harvoin, tuskin kerran vuodessa. Kortti lähti useammin. Kutsut tärkeisiin juhliin, kuulumiset.

On haikeaa menettää ihminen, jonka on tuntenut aina. Ääni ja eleet, olemus, joka pysyy samana vuosirenkaista huolimatta. Arkinen elämä termoskahvikeittimineen, kissoineen, suunnitelmineen. Kuva äitini albumissa, tupeeratut tytöt kretonkimekoissaan. Tai kastekuvani. Auringonpaiste ohuiden verhojen takaa, kesä.

Ja sitten ei häntä enää ole.

Mielessä häivähtää pelko. Kuinka kauan saamme pitää muut? Mummot ja papat? Toisemme?

En voi tehdä muuta kuin olla läsnä, kyllästymiseen asti. Nuhjata rakkaita ja kertoa samat asiat taas kertaalleen. Näyttää pienelle kuinka leivotaan pullat, kuinka viikataan lakanat. Mistä löytyvät marjapaikat, mitä tehdään jouluna. Miten hypätään syliin ja otetaan kaulasta kiinni. Miten jokainen tyttö on kaunis. Miten jokainen hetki on arvokas. Sitä ei kannata hukata haikailuun… Miten kohdataan murheet. Miten muistetaan kavereita, sitäkin, joka ei enää ole täällä.

Että hän voisi olla ylpeä meistä. Levätä rauhassa.

Kategoria(t): Yleinen. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Voit käyttää näitä HTML-tageja ja attribuutteja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>


yhdeksän + 6 =