Vieroitus vol. 2

Torstai, 16. kesäkuu 2011

Vaatteita etsiessäni katse osuu imetysliiveihin ja mielessä käy haikeus. Enpä olisi uskonut, että tästäkin aiheesta saan nostalgiaa revittyä! Viime kesänä tuskittelin sitä, ettei toppeja voinut pitää moisten hirvitysten takia. Harva paita päälle mahtuikaan rintamuksen kohdalta…

Tänä viikonloppuna on tarkoitus vieroittaa Anni lopullisesti rintaruokinnasta. Tytön vahvan tahdon tuntien operaatioon voi mennä useampi ilta, toivottavasti ei viikkoja. Vieno toivomus on, että juhannukseen mennessä homma olisi selvä.

Yli vuoden ikäisen lapsen rintaruokinta saa monet kavahtamaan. Päiväkodissakin hoitajien silmät pyöristyivät heidän kuullessaan asiasta. Tällä hetkellä virallinen suositus on, että osittaista imetystä jatkettaisiin vuoden ikään asti. Meillä pari ylimääräistä viikkoa tuli mukavuussyistä; illalla tyttö on helppo saada rauhoittumaan ja nukahtamaan tutulla rutiinilla. Pelkään, että rauhalliset iltahetket ja lukemiset ovat nyt historiaa. Epäilemättä nukahtamista edeltää tunnin riekkuminen ja ympäriinsä juoksentelu. Valitettavasti en ole niitä superäitejä, jotka saavat lapsen iltakahdeksalta nukahtamaan omaan sänkyynsä pelkällä päänsilityksellä ja hyvänyön toivotuksella.

Amatöörinä olin ihmeissäni, miten paljon rintaruokinnasta vouhkattiin jo ennen lapsen syntymää. Kuvittelin, että homma hoituu itsestään kuten koirilla ja kissoilla. Syöttäisin lastani samalla tavalla velvollisuudentuntoisesti ja vähän kyllästyneen oloisena, kuten tuntemani kissaäidit. Neuvolassa ja sairaalassa alettiin kuitenkin luoda paineita. Tuntui, että vien lapselta hyvän elämän edellytykset, mikäli en pysty ruokkimaan häntä kuten luonto on tarkoittanut. Etukäteen ajateltuna vuosi tuntui pitkältä kuin elämä. Siinä vaiheessa tyhjät rinnat roikkuisivat kuten ikäisilläni afrikkalaisnaisilla. Mietin, että ehkä kolme kuukautta jaksan täyspäiväistä imetystä.

Mutta tässä sitä ollaan. Yli vuosi on mennyt eikä tehnyt tiukkaakaan. Itse olin alussa epätietoinen, mutta Anni tiesi miten toimia. Jo parin tunnin ikäisenä tyttö sai kehuja oppikirjamaisista otteistaan. Omalle vastuulleni jäi lähinnä kehittää asennot, missä jaksaisimme viettää jopa kymmenen tuntia vuorokaudessa. Sitovaahan se oli ja joskus väsyttävääkin, mutta ruokinta-automaattina toimiminen oli pääasiallinen tehtäväni. Väsymyksen vastapainoksi sain syödä mitä tahansa eikä paino noussut. Nyt tilanne on muuttunut. Siirrymme jälleen molemmat askeleen eteenpäin, kohti itsenäistä elämää.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Voit käyttää näitä HTML-tageja ja attribuutteja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>


× 8 = neljäkymmentä kahdeksan