6.9.2012

Vuorokoti


Aino Salonen kiteyttää sen Kodin kuvalehdessä (17/2012):

”Viikonloppuisin isän kanssa käydään yleensä mäkkärillä ja Lintsillä. Minä vietin niin äidin kuin isänkin luona ihan tavallista arkea, johon kuului huoneen siivousta, läksyjen tekoa ja riitoja.”

Meilläkin eletään vuoroasumisen arkea riitelyineen ja siivoamisineen. Kuuluu siihen myös Mäkkärillä käymistä, ainakin silloin kun mies on keittovuorossa… Teineillä on kaksi kotia, molemmissa omat huoneet ja tavarat. Viikko siellä ja toinen täällä, joulut vuorovuosin. Vaihtoajankohta on iskostunut takaraivoon, sunnuntai tuntuu sunnuntailta vasta sitten, kun nuoret tulevat tai menevät. Mies hoitaa kuljetukset molempiin suuntiin. Niin on ollut koko järjestelyn kuusivuotisen historian ajan.

En tiedä, miten teinit itse kokevat systeemin. Arvoitukseksi jää, mitä ”ihan ookoo” tarkoittaa. Vuoroviikot ovat tavallista elämää – aivan kuten ydinperhekuvio omassa lapsuudessani. Tuskin minultakaan olisi herunut kummempaa vastausta.

Kesän mökkivuoroasumisen jäljiltä uupuneena voin vain kuvitella, miltä itsestäni tuntuisi vaihtaa majapaikkaa joka viikko. Kun yhteen kämppään olisi asettunut, pitäisi taas lähteä. Pahimmassa tapauksessa nurkissa majailisi isä- ja äitipuolia eikä missään tuntuisi kodilta. Ehkä siinä olisi jotain hyvääkin: ylimääräisten tilpehöörien karsiutuminen ja pakkaamisen järkeistyminen. Voisi sisustaa kaksi erilaista huonetta. Jouluna saisi kahdet lahjat… Kun urpompi vanhempi ottaisi päähän, pääsisi toisen luo valittamaan.

Minulle vuoroviikkosysteemi on antanut mahdollisuuden tutustua kahteen hyvään tyyppiin. Satunnaisissa tapaamisissa voisin ehkä esittää kivaa; koko viikkoa sitä ei jaksa. Kun jaetaan yhdessä tavallinen arki, toinen alkaa tuntua läheiseltä ärsytyksineen päivineen. Taas kamat pitkin poikin, ääärrhh, pää räjähtää, laitanpa pannukakun virille. Voin ehkä joskus saavuttaa luottamuksen, vaikka en korvaakaan isää tai äitiä.

Enkä mummoa, opettajaa, terveydenhoitajaa, parasta kaveria, hamsteria…

Teinit ovat tärkeä osa miehen elämää. Haluan olla siinä mukana. Viikonloppuäitipuolena jäisin ulkopuoliseksi, vaikka siinä olisikin helpompi uskotella itselleen elävänsä ydinperhearkea.

Vuoroviikkosysteemin myötä saan välillä myös vapaata teineistä. Joka viikko ei tarvitse elää taitoluistelun mukaan. On vähemmän huomioitavia, vähemmän niitä joille täytyy olla aikuinen. Voin sulattaa pullan tekemättä siitä tiliä koko porukalle. Voin uppoutua suosikkinurkkaani sohvaan kirjan kanssa pohtimatta oliko joku muu siinä minua ennen. Anni tunkee niskaan joka tapauksessa, lähietäisyydelle hiuksistani. Tyttö saattaa ihmetellä, missä teinit ovat. On ikävä. Vastaan rutinoidusti, että sunnuntaina ne taas tulevat. Takaisin omaan kotiin.

Kategoria(t): Yleinen. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Voit käyttää näitä HTML-tageja ja attribuutteja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>


neljä × 8 =