13.1.2013

Yhden lelun taktiikka


Niinpä.

Siivotessani potkiskelin legoja pois tieltä ja tuskailin taas tavaran määrää. Annilla on vähän leluja verrattuna muihin ikätovereihin. Silti niitä pursuaa kaikkialta. Palapelin paloja, kyniä, nalleja, rakennuspalikoita, nukenvaatteita, kirjoja. Laukkuja, laukkujen sisältöjä, kenkiä, sukkia, helmiä, hattuja, rusinoita, piparkakkumuotteja, muovipullo…

Äitien tapaan olen omaksunut laahaavan kävelytyylin. Jalkoja siirretään varovasti pitkin lattiaa, jolloin kamat siirtyvät pois edestä samalla kun liikutaan huoneesta toiseen. Kerään pienet hilkkeet ensitöiksi aamulla, päivällä moneen kertaan ja vielä ennen nukkumaanmenoa. Olen ikiliikkuja selkä kyyryssä, toisessa kädessä keltainen legokassi. Toisinaan muutkin harjoittavat miinanraivausta. Silti alakerrassa odottaa räjähdys.

Jos minulta kysyttäisiin, haluaisin lapselleni kehittäviä ja tyylikkäitä puuleluja. Mieluiten jotain retroa selkeää, joiden värit sopivat sohvatyynyihin… Niitäkin vain muutaman kappaleen. Ehkä puinen auto ja laadukas nukke (ei tarvitse olla puuta), jolla on pitkä tukka ja sesonkiin sopivat hillityt vaatteet? Mutta minulta ei kysytä. Joudun kuuntelemaan päähenkilön mielipidettä. Hänen sanavalikoimaansa ei sisälly ”hillitty”. Ihanaa, kimaltavaa, pinkkiä, Hello Kitty – siinä keskeiset valintakriteerit.

Annilla ei ole omaa huonetta. Kuuluu asiaan, että leikkejä viritellään sinne ja tänne. Muistaakseni se oli lapsena kaikkein hauskinta. Testiluontoisesti kannattaa kokeilla, miltä näyttää, kun kaikki leikkikalut ja härvelit kaadetaan vaikkapa olohuoneen lattialle. Luonnollinen reaktio on aloittaa nopea karsinta.

Onneksi tyttömme on vielä niin pieni. Ennen joulua mieluisin lelu oli vanha kengänpohjallinen, joka toimi välillä kännykkänä ja välillä kuumemittarina. Meillä on vielä aika miettiä strategiaa tulevia vuosia varten. Sitten ollaan ongelmissa, kun lapset alkavat vertailla lelujaan ja tietty isopäinen nukenrumilus taloineen ja tavaroineen tuntuu välttämättömältä onnellisen lapsuuden edellytykseltä.

Kategoria(t): Yleinen. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Voit käyttää näitä HTML-tageja ja attribuutteja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>


kaksi + 4 =